Helsingissä sijaitseva ravintola Passio juhlii huhtikuun 5. päivä merkittävää 10 vuoden taivaltaan. Tämä ainutlaatuinen ravintola, joka sijaitsee kaupungin ydinkeskustassa, on tunnettu intohimostaan pohjoismaiseen ruokakulttuuriin sekä ranskalaiseen keittiötyyliin. Passio on onnistunut säilyttämään paikkansa asiakkaiden sydämissä sekä pysymään ravintolamaailman huipulla, vaikka ala on kokenut monia ylä- ja alamäkiä. Passion menestyksen avain on sen omaperäisessä lähestymistavassa ruokaan. Ravintola on valinnut kestävän polun, keskittyen laadukkaisiin, paikallisiin raaka-aineisiin ja sesongin mukaisiin menuvaihtoehtoihin. Tämä filosofia ei ainoastaan erota heidät kilpailijoistaan, vaan luo myös ainutlaatuisen kokemuksen asiakkaille. Yllätysmenu, joka vaihtuu sesongeittain, on osoittautunut menestyksekkääksi konseptiksi, joka houkuttelee asiakkaita palaamaan uudestaan ja uudestaan.
Ravintola Passio avasi ovensa keskelle kovaa kilpailua yleisön ja asiakkaiden huomiosta. Helsingin ravintolakenttä oli vuonna 2014 uudistuksen pyörteessä ja sosiaalinen media ruokakuvineen vahvassa nousussa. Värikäs etninen keittiö oli trendikästä ja ydinkeskustaan avattiin kevään aikana myös useampi tähtikokkivetoinen ravintola. Savonlinnasta Helsinkiin muuttaneet ravintoloitsijat Jussi Hukkanen ja Jesse Vottonen päättivät keskittyä tekemään parhaansa ja rakentaa konseptin, joka pitäisi ravintolan trendeistä vapaana ja aina ajankohtaisena.
”Usein kuulee, että ihmiset joutuvat tekemään liikaa vaikeita päätöksiä. Meille ravintolan perustaminen Helsinkiin oli varmasti yksi, ja mietimme myös miten helpottaa asiakkaitamme päätöksenteossa. Konseptiksemme kiteytyi yllätysmenu, eli me päätämme, mitä asiakkaille tarjotaan. He eivät tiedä mitä pöytään tulee ja me otamme vastuun siitä, että kaikki keittiöstä nouseva on varmasti hyvää. Savosta tulleina luotimme myös rennon tunnelman voimaan”, kertoo salista ja Passion juomista vastaava ravintoloitsija Jussi Hukkanen.
Passio palvelee joka päivä
Myös sunnuntaisin palveleva Passio nousi heti ensimmäisenä toimintavuotenaan Suomen Michelin-listalle, jossa se piti paikkansa koronaan saakka. Kestävä konsepti ja kannattava liiketoimintaidea kannattelivat ravintolaa yli haastavien aikojen, ja Passio on valmis seuraavaan vuosikymmeneen ilman suurempia muutoksia.
”Saliin emme ole koskeneet, mutta jokaisen uuden yllätysmenun myötä haastamme itseämme uudistumaan ja kehittymään. Emme ole trendiravintola, mutta toki maailman ja arvojen muuttuminen näkyy annoksissamme. Jokainen osaa paistaa pihvin, mutta kasvikset ja haastavammat ruhonosat ovat niitä, missä kekseliäisyys ja keittotaito mitataan. Yllätykseen perustuva konseptimme antaakin vapaat kädet kokeilla lähes mitä vain”, kertoo Passion keittiömestari Jesse Vottonen ja jatkaa:
”Jonkin kerran on jännittänyt, miten mihinkin erikoisuuteen suhtaudutaan. Kanta-asiakkaiden määrästä ja asiakkaiden lähettämistä joulukorteista päätellen maaliin on useimmin osuttu. Uskoisin, että meille on myös valikoitunut parhaimmat ja ennakkoluulottomimmat asiakkaat, jotka ovat valmiita kokeilemaan jotain uutta. Keittäjälle suurin nautinto on tyytyväinen asiakas, ja meille he ovat mahdollistaneet nyt jo vuosikymmenen toiminnan erittäin tuulisella alalla.” Ravintola Passion yllätysmenut tarjotaan 3 tai 5 ruokalajin kokonaisuuksina. 58 tai 78 euron menuille on koostettu myös ravintolan oman maahantuonnin viineistä viinipaketti 47 tai 67 euroa. Ravintola on avoinna maanantaista torstaihin 17-24 ja perjantaista sunnuntaihin 16-24. 10-vuotisjuhlia Passio viettää 5. ja 6. huhtikuuta, jolloin tarjolla entistä yllättävämpi erikoismenu. Osoite: Kalevankatu 13, 00100 Helsinki.