BossMan2023

Suomen Joukkueelle 12. sija Bocuse d’Or -finaalissa Lyonissa

Maailman arvostetuimman kokkikilpailun, Bocuse d’Orin, finaali käytiin 26.–27. tammikuuta Lyonissa, Ranskassa. Vaikka odotukset olivat korkealla, joukkue ei sijoittunut kolmen parhaan joukkoon. Tiukan kilpailun päätteeksi kolmen kärkeen sijoittuivat 1. Ranska, 2. Tanska ja 3. Ruotsi. Suomi saavutti kuitenkin hienon 12. sijan.

Bocuse d’Or -finaali keräsi yhteen 24 maan parhaat kokit ja heidän tiiminsä. Suomen edustaja, kokki Ismo Sipeläinen, assistentti Kaisa Laanemäe, ja joukkueen valmentaja Kristian Vuojärvi esittelivät suomalaisen keittiön huippuosaamista. Vaikka sijoitus ei yltänyt aivan odotetulle tasolle, tiimin työskentely ja panos kilpailussa olivat korkeatasoisia.

Lyonissa oli kyllä huikea tunnelma ja rouhea meininki! Kilpailusuoritus meni muutamaa yllätystä lukuun ottamatta hyvin. Paineen alla me toimittiin tiiminä paremmin kuin koskaan. Olen superylpeä Kaisasta ja meidän suorituksestamme. Iso kiitos kaikille kisaa seuranneille ja kannustamassa olleille! , Ismo Sipeläinen sanoo.

Suoritus meni juuri niin kuin olimme harjoitelleet. Kilpailuissa voi aina sattua asioita, joita ei pysty ennakoimaan. Niin kävi myös tänään. Olen erittäin ylpeä Ismon ja Kaisan  suorituksesta, sanoi joukkueen valmentaja Kristian Vuojärvi.

Kilpailun tuomaristossa istuivat osallistujamaiden arvostetuimmat keittiömestarit. Suomen tuomarina toimi Tommi Tuominen, Bocuse d’Or Academy Finlandin hallituksen puheenjohtaja.

24 hengen tuomaristo arvioi annoksia maun, ulkonäön, pääraaka-aineiden käytön sekä omaperäisyyden perusteella

Tänään oli selkeästi kovatasoisempi päivä kuin eilen. Yllätyksiä tuli toki ja kaikki ennakkosuosikit eivät ehkä päässeet ihan sille tasolle mitä odotettiin. Yllätyksiä ja epäonnea on ollut monellakin tiimillä niin kuin meilläkin. Kun on tiukka kilpailu välillä käy näin  – joukkueemme kuitenkin paikkasi tilanteen todella hyvin . Lautaset lähtivät ajallaan ja kaikki oli lautasella mitä siihen oli suunniteltu , sanoo kilpailun tuomari Tommi Tuominen.

Kilpailuissa valmistettiin kilpailutehtävät seuraavista pakollisista raaka-aineista: kotkakala, hummeri, juuri- sekä lehtiselleri, metsäkauris, ankanmaksa sekä tee.

– Ismo Sipeläinen kuvailee tehtävän raaka-aineita kotimaisuuden näkökulmasta:- Suomi on aina ollut juuresten maa. Selleri on monikäyttöinen juures, jota olen käyttänyt lapsuudestani lähtien. Ensimmäiset muistoni liittyvät sen paahtamiseen uunissa muiden juuresten kanssa – maustettuna voilla, hunajalla ja yrteillä. Sen umamista ja makeudesta on jäänyt vahva makumuisto. Selleristä on tullut ammattikeittiöiden suosikki, sillä sen maut vaihtelevat rohkeista paahtuneista aromeista hienovaraisiin makuihin, kun sitä käsitellään hellästi. Raakana, pikkelöitynä tai kypsennettynä sen maku ja koostumus inspiroivat aina. Selleri sopii erinomaisesti yhteen valkolihaisen kotkakalan ja hummerin kanssa. Merenelävien makeus korostaa sellerin hedelmäisiä vivahteita, ja tekstuurien monipuolisuus tuo juureksen maun upeasti esiin. Klassinen yhdistelmä selleriä ja omenaa tasapainottaa vihersellerin voimakasta makua ja tuo rapeutta ja makeutta annokseen, Ismo Sipeläinen kuvaili.

Kauris- eli lihavatitehtävä esiteltiin tuomaristolle suurelta vadilta.

Valintani hedelmäksi on suomalainen ”talviomena”, tarkemmin sanottuna Zari-lajike, jota viljelee Vidar Häggh Kokkolassa. Ahvenanmaa tuottaa 70 % Suomen omenoista sen suotuisan syysilmaston ansiosta. Zari-omenat ovat raikkaita, makeita ja hapokkaita, ja ne sopivat erinomaisesti myös ruoanlaittoon. Ne poimitaan käsin myöhään syksyllä ja säilyvät viileässä jopa kevääseen asti. Suomessa on perinne säilöä satoa talvikaudeksi – omenoista tehdään mehua, hilloa ja sosetta, joita on perinteisesti nautittu riistan kanssa. Tässä annoksessa omenan ja punaherukan hapokkuus tasapainottavat ankanmaksan rasvaisuutta ja täydentävät savustetun teen, sienten ja peuran makuja. Omena myös keventää leivonnaista ja piirakan täytettä. Neilikan mausteisuus tuo makuihin klassisen vivahteen ja viimeistelee kastikkeen pehmeyden, Ismo Sipeläinen kertoo.

Bocuse d’Or Academy Finland haluaa kiittää joukkuetta ja kaikkia yhteistyökumppaneita upeasta työstä ja unohtumattomasta kaudesta.

Taustaa

Bocuse d’Or on maailman arvostetuin kokkikilpailu. Kilpailua on järjestetty vuodesta 1987 ja sen perusti kuuluisa ranskalainen keittiömestari, keittiötaidon uudistaja Paul Bocuse. Paul Bocuse siirsi kilpailun johtajuuden pojalleen Jerôme Bocuselle vuoden 2017 kilpailujen alla. Paul Bocuse menehtyi 20.1.2018.

Bocuse d’Or -kilpailukausi kestää kaksi vuotta. Ensimmäisenä vuonna pidetään sekä maakohtaiset edustajakarsinnat että maanosakohtaiset karsintakierrokset Euroopassa, Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa, joiden kautta valikoituu toisen vuoden 24 finalistia. Loppukilpailu pidetään joka toinen vuosi tammikuussa Lyonissa, Ranskassa.

Kilpailu koostuu 5 tunnin 35 minuutin pituisesta suorituksesta, jonka aikana valmistetaan 14 annosta vadilta tarjoiltavaksi ja 14 annosta lautasille. Tuomaristo koostuu jokaisen kilpailevan maan Bocuse d’Or Academyn presidentistä. Tuomaristo arvioi annoksia maun, ulkonäön, pääraaka-aineiden käytön sekä omaperäisyyden perusteella. Lisäksi lopulliseen sijoitukseen vaikuttaa keittiötyöskentely.

Suomi on ollut mukana Bocuse d’Or -kilpailussa 14 kertaa. Maamme parhaat sijoitukset ovat Matti Jämsénin 4. sija vuonna 2015 ja Ismo Sipeläisen 4. sija vuonna 2019. Lisäksi olemme olleet kahdesti viidensiä.

Edustajan lisäksi viralliseen Bocuse d’Or -joukkueeseen kuuluvat assistentti, valmentaja, tuomarina ja joukkueen johtajana toimiva Bocuse d’Or Academy Finlandin presidentti sekä promootio manageri.

Suomen Bocuse d’Or -menestyksen kilpailukaudella 2023–2025 mahdollistavat Arla Pro, HKFoods, Lantmännen Unibake ja Hellmann’s. Lisäksi kumppaneina toimivat E. Ahlström, Hätälä, Järvikylä, Metos, Moët Chandon sekä Paulig Pro. Myös Perho Liiketalousopisto ja Haaga- Helia ovat kumppaneitamme. K-ryhmästä Bocuse d’Or matkaa tukevat K Citymarket ja Kespro.

Kaksivuotisen kilpailukauden aikana yhdistys järjestää Suomen edustajakarsinnat, kokoaa Suomen Bocuse d’Or -kilpailujoukkueen, ja järjestää kilpailuihin valmistautumiseen tarvittavat harjoitustilat ja -välineet sekä taloudelliset ja henkilöresurssit. Lisäksi yhdistys kehittää Suomen kansainvälistä kokkikilpailutoimintaa ja tukee menestystä yhdessä yhteistyö- ja sidosryhmäverkostonsa kanssa.

Bocuse d’Or Academy Finland ry vastaa Suomen osallistumisesta Bocuse d’Or -kilpailuihin ja kehittää Bocuse d’Or -kilpailutoimintaa Suomessa. 


Vastaa